Sadepäivänä

Sadepäivän ratoksi kävin viemässä kirjoja kirppikselle. Sieltä lähti matkaan monta koirakirjaa, joita olen selaillut.

Mielenkiintoista, miten esimerkiksi käsitykset koiran koulutuksesta ovat muuttuneet.

Liikuttavimmat tekstit löytyivät Rainer Vuorisen kirjasta Elämää Collien kanssa. Kuten tämä Piero Scnzianin runo:

Olisipa ihminen, herrani, yhtä uskollinen lähimmäisilleen,
kuin minä olen uskollinen hänelle.

Olisipa ihminen yhtä valmis kiittämään lähimmäisiään,
kuin minä olen aina valmis nuolemaan hänen kättään.

Rakastaisipa isäntäni perhettään ja ystäviään yhtä
vilpittömästi, kuin minä häntä rakastan.

Hoitaisipa isäntäni haltuunsa uskottua omaisuutta
yhtä huolellisesti kuin minä hänen omaisuuttaan vartioin.

Olisipa isäntäni nauru aina samanlaista kuin minun
hännänheilutukseni, yhtä vapaata, huoletonta ja vilpitöntä.

Olisipa hänen kärsivällisyytensä verrattavissa minun
kärsivällisyyteeni silloin, kun tuntikausi odotan
häntä kotiin, enkä kuitenkaan ajattele hänestä mitään pahaa.

Sohvi - kulttuurikoirako?

Laatulukemista kesälle? Sattui käsiini Aino Kallaksen Vaeltava vieraskirja, selailin sitä, ja teksti alkoi kiinnostaa. Mutta mitä teki Sohvi? Repi kannen resuiseksi ja pureskeli kirjan kulmia. Ei ainakaan kulttuurikoiraa tule Sohvista, mietin. Seuraavana aamuna heräsin, kun joku lauloi: "Niin näin, niin, no" ja sitten pentukoiran jokeltelua. Tuleeko Sohvista operettilaulaja?

Tarinan opetus: Älä koskaan jätä kirjaa koiran luettavaksi. Älä ole ennakkoluuloinen; koirasi saattaa yllättää sinut.